Sebastian Walli

Äitienpäivä oli mukava, kun saimme kutsuttua koko perheen paikalle samaan aikaan, mitä ei tapahdu aina edes jouluna. Tänä vuonna asia saattaa korjaantua, kun en ole töissä Itellassa. Ostin äidille keltaisia ruusuja ja siskoni oli valmistanut kanakeittoa. Tarjolla oli myös täytekakkua ja kahvia.

Kuten kirjoitin Twitteriin, niin virastoissa juokseminen voi pahimmillaan nostaa verenpaineen vaarallisen korkealle. Sosiaalitoimisto taitaa olla sieltä huonoimmasta päästä, jos kaipaa elämään kunnon nöyryytystä. Kansaneläkelaitoksen paperien kanssa joutuu raivoamaan muuten vaan.

Istuin työvoimatoimistossa yli puoli tuntia sen vuoksi, että virkailija löi leiman korttiin ja toivotti minut tervetulleeksi kolmen kuukauden päästä uudelleen. Tilanne ei ole muuttunut sitten viime tapaamisen, joten miksi ihmeessä tällaista rutiinia ei voi hoitaa puhelimen kautta?

Olen tuntenut suurta irrallisuutta jo muutaman viikon ajan. Keho on reagoinut tilanteisiin heittämällä termostaattia kylmemmälle. Ruoka ei maistu ja aika matelee paikallaan. Kirjoittaminen ja kaikenlainen luova toiminta on tökkinyt pahasti. Aivan kuin minun olisi tarkoitus istua kotona tekemättä mitään.

Olotila on palautunut normaaliksi vasta viimeisen kahden päivän aikana. Kylmät ja kuumat aallot ovat risteilleet pitkin ruumista ja energiataso on noussut hyvin korkealle. Jos elinvoiman voisi mitata kämmenpohjista, niin näillä kourilla olisi mahdollista sytyttää risukasoja palamaan.

Viime yö sujui katsellessa kontaktihenkilön haastattelua. Miriam Delicado liittyy epäsuorasti niihin aikoihin, jolloin otsaani ilmestyi kolmionmutoinen polttomerkki. Minulla on muutama keskeneräinen asia selvitettävänä hänen kanssaan, mutta ei mitään kovin kiinnostavaa tai vakavaa.

Koin 22/09/2007 varsin merkillisen episodin, mikä kirjaimellisesti jätti kolmionmuotoisen polttomerkin hiusrajaani. Jälki oli punertava sekä hieman ihosta koholla. Se ei tuntunut kovalta vaan erittäin pehmeältä eikä siihen koskaan muodostunut haavaa.

Makasin sängyllä pimeässä huoneessa noin kymmenen minuuttia, minkä jälkeen ystävä huomasi kuvion ilmestyneen otsaani. Olen täysin vakuuttunut siitä, ettei jälki ole peräisin sängynlaidasta tai vastaavasta kulmasta, mihin olisin voinut pääni kolauttaa.

Kolmio osoitti alaspäin mikä tekee siitä vieläkin erikoisemman. Olen yrittänyt etsiä tietoa vastaavista tapauksista, mutta törmännyt usein pelkkään umpikujaan. Tällä sivustolla käsitellään samantyylistä aihetta, mutta en tunnista siitä paljonkaan yhtymäkohtia.

Tapaukselle löytyy useita todistajia sekä valokuvia, mutta siitäkään huolimatta, en ole löytänyt tyydyttävää selitystä. FUFORA ilmoitti tietävänsä samankaltaisista tapauksista, mutta he eivät koskaan valistaneet minua aiheesta sen enempää, mikä oli iso pettymys.

Jälki pysyi kruunuchakran alueella muutaman viikon, kunnes se yhtenä päivänä irtosi liuskamaisesti. Tumma läiskä näkyy vieläkin heikosti, jos osaa katsoa siihen oikeasta kulmasta. Tämä on oudoin minulle sattunut asia, vaikka näitä riittää aina romaaniksi asti.

Minulla ei ole mitään ymmärrystä siitä, miksi jotkut asiat tapahtuvat, mutta toivon löytäväni vastaukset joskus lähitulevaisuudessa. Kolmionmuotoinen polttomerkki opasti minut kuitenkin meditaation ja energioiden pariin, mikä oli hyvin positiivista.

Unohdin mainita, että rekisteröidyin jokin aika sitten Twitteriin. Palvelun tarkoitus on tuottaa 140 merkin Facebookin kaltaisia tilanpäivitysviestejä. Tämä sopii minulle, kun en ole kiinnostunut tuttavien uutisvirrasta. Viestit tulevat näkyviin blogin oikeaan ylänurkkaan.

En koe mahdottomana ajatuksena palata takaisin Facebookiin, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että verkosto muodostuu ihan muutamasta ystävästä, sukulaisesta sekä perheenjäsenestä. En halua kerätä ympärilleni puolituttuja tai kerran tavattuja ihmisiä.

Ihmiset muuttuvat vuosien varrella ja on luonnollista, että yhteydenpito heikkenee tai katoaa kokonaan. Minä en ole sama ihminen kuin kaksi vuotta sitten. Jos et näe minua tulevaisuudessa ystävälistallasi, niin se tarkoittaa, että kuilu välillämme on liian syvä.

Minun täytyy saada vastapuoleen jonkinlainen kosketuspinta tai henkinen side voidakseni ottaa hänet elämääni. Näin ei käy usein edes monivuotisissa suhteissa, joita olen pitänyt pystyssä itsepetoksen voimin. Vapautan itseni sekä teidät toimimalla tällä tavalla.

Minun on suljettava valtamedia jälleen elämästäni, sillä se vaikuttaa mieleen ikävällä tavalla. Maailmassa tapahtuvat asiat saavat kenet tahansa stressaantuneeksi. Tavallinen kansalainen ei voi vaikuttaa talouskriisiin tai ympärillä oleviin luonnonmullistuksiin.

Norsunluutornit saavat kaatua ja palaa maan tasalle, kunnes vanhasta maailmasta ei ole jäljellä kuin savuavat rauniot. Kuulostaa julmalta, mutta en näe sitä negatiivisena tapahtumana. Vanhat metodit eivät enää toimi ja niistä on pyrittävä nopeasti eroon.

Media aivopesee ihmisiä kellon ympäri mitä väkivaltaisemmilla otsikoilla. Olemme niin koukussa sanomalehtien ja television tuomaan uutisvirtaan, että sitä voisi verrata päihderiippuvuuteen. Toleranssi kasvaa ja annokset suurenevat huolestuttavasti.

Television heittäminen ulos asunnosta vuosia sitten on yksi niistä teoista, mitä ei jäänyt lopulta katumaan. Maailma avautuu silmien eteen täysin eri tavalla eikä ajatukset tunnu enää niin samealta. Ystävää lainatakseni: vaatikaa henkenne takaisin!

Olen katsellut ikkunasta sateista maisemaa ja juonut mustaa kahvia siitä syystä, että kaksi litraa oli ehtinyt pilaantua jääkaappiin. Aamu ei yleensä lähde käyntiin ilman maitokahvia, mutta pitkä lenkki metsässä tyttöjen kanssa saa tuollaiset asiat nopeasti unohtumaan.

Seurasin viime yönä Dolores Cannonin mielenkiintoista haastattelua. Project Camelotin tuotannot ovat lähes poikkeuksetta uskomattoman tajuntaa laajentavia eikä tämäkään jättänyt minua kylmäksi. Suosittelen videota lämpimästi kaikille henkisistä asioista kiinnostuneille.

Oma maailmankuva on rakentunut hitaasti ja sen kokoaminen on vienyt suunnattomasti aikaa sekä vaivaa. En osaa sanoa, tuleeko siitä koskaan ehjää kokonaisuutta ja miten tarkaksi se muodostuu, mutta pitääkö kaiken olla aina niin valmiissa kuosissa. Miksi rajoittaisin itseäni?

Näin toissayönä unta entisen työkaverin kuolemasta, mutta unet ovat niin tulkinnanvaraisia, että niistä on vaikea sanoa yhtään mitään. En kuitenkaan tuntenut surua tai tuskaa hänen poismenosta, vaan pikemminkin lievää hämmästystä. Aina sattuu kun tapahtuu.

Minua ei jäänyt harmittamaan lausumattomat sanat tai tekemättömät teot, koska hän on tietoinen ajatuksistani, eli omatuntoni on siltä osin puhdas. Suvussani ei ole tietääkseni selvännäkijöitä, joten paniikkiin ja henkivartijan palkkaamiseen tuskin on vielä aihetta.

Uni maistuu edelleen ja tämäkin päivä on sujunut tiukasti peiton alla kuorsaten. Keho ja mieli ovat ilmeisesti sitä mieltä, että tarvitsen lepoa ja kovalevyn formatointia turhista ajatuksista. Täytyy myöntää, että nukkuminen on juuri nyt parasta terapiaa.

Olen ollut tympääntynyt viime päivinä lähes kaikkeen mitä maailmassa tapahtuu. Elämässä ei tunnu olevan mitään makua tai hajua. En kuitenkaan koe olevani masentunut, vaan enemmänkin kyllästynyt polkemaan samaa oravanpyörää päivästä toiseen.

Minulla ei ole mitään yhteistä lähipiirin ihmisen kanssa ja se täytyy vaan hyväksyä. Maailman ja minun välissä on aina ollut syvä kuilu eikä suhteemme näytä koskaan lähenevän. Maapallo ei ole koskaan tuntunut kodilta ja tuskin se muuksi muuttuu.

Olen kotoisin jostain muusta tähtijärjestelmästä ja siksi sopeutuminen tälle planeetalle on ollut niin vaikeaa. En haudo itsetuhoisia ajatuksia, mutta olisin valmis nostamaan kytkintä milloin tahansa. Kaikki se työ mitä tulin tänne tekemään on saavutettu.

Kaikki on silti hyvin eikä minusta tarvitse huolehtia. Asiat täytyy saada sanotuksi ääneen ilman draamaa tai jatkuvaa mielipiteiden puolustamista. Olen juuri sitä miksi itseni tunnen eikä tarkoitukseni ole sensuroida tunteitani tai näkemyksiäni.

Seisoin kirjahyllyn vieressä ja katselin, miten krampissa oleva keho nousi puolikaareksi sängyn päälle. Kädet liimaantuivat lakanoihin kiinni. Pelko ja epävarmuus katosivat, kun yksiön katon lävisti hyvin kirkas valo. Minun teki mieli sujahtaa portaalista sisään.

Tajuntani kommunikoi mielikuvilla ja tunteilla. Minulle tuli sellainen olo, että vastassa oli itse Jumala tai miksi sitä kukin haluaa kutsua. Jokin sai minut kuitenkin palaamaan takaisin kehooni, vaikka olisin halunnut jättää ruumiini lopullisesti ja kävellä kohti valoa.

Tapahtumasta on aikaa jo monta vuotta, mutta se vapautti minut kuolemanpelosta ja opetti nauttimaan tästä elämästä. Tiedän, ettei minulla ole kiire enää mihinkään ja halusin jäädä istumaan viimeiseen näytökseen täysin vapaasta tahdosta.

Pelkäsin kuolemaa joskus niin paljon, etten pystynyt keskittymään muuhun kuin sen ajattelemiseen. Mitä tapahtuu, kun sydän pysähtyy, ihminen vaipuu tiedottomuuteen ja lopulta lakkaa hengittämästä? Loppuuko tietoisuutemme sydänkohtaukseen?

Minulle kuolema on vapautus maallisesta ruumiista, jonka yksi tehtävistä on tarjota sielulle kyyti vaikkapa toiselle paikkakunnalle. Keho on vähän kuin auto, mutta tässä tapauksessa, en viittaa urheilumalliin, vaan pikemminkin ruosteiseen Ladaan.

Minulta poistettiin kuolemanpelko tarkoituksella, koska se hidasti elämän oppituntien sisäistämistä aivan liikaa. Muistan tapahtuneen hyvin kirkkaasti, vaikka siitä on jo hyvin monta vuotta aikaa. Voin siitä myös avautua, mikäli joku on kiinnostunut.

Peter Steelen musiikki on tuonut elämääni hienoja muistoja sekä ennen kaikkea mahtavia ihmisiä. Muistot palautuvat aina yhtä vahvasti mieleeni kuunnellessa Bloody Kisses tai October Rust levyä. Olkoon tämä video omistettu heidän hienolle musiikille.